Tuplasti haasteita vai tuplasti onnea?

Poikien ollessa puolivuotiaita kirjoittelin tuplahaasteista, siitä miksi koen, ettei sanonta ”kaksi menee siinä missä yksikin” pidä paikkaansa, jos ei pullan syöntiä lasketa. Oli jo tuolloin tarkoitus kirjoitella myös siitä miksi kaksi on parempi kuin yksi.. Tarkoitan tällä sitä miksi on mahtavaa olla kaksosten vanhempia.

Linkki aiempaan "kaksi menee siinä missä yksikin" kirjoitukseen

On totta, että jokaiseen ikäkauteen mahtuu haasteita. Kun yhden haasteen selvittää, tulee tilalle uusi. Vanhemmat eivät helpolla pääse, oli lapsia yksi tai useampi ja olivatpa lapset minkä ikäisiä tahansa. Vanhemmuus ei ole juttu, jossa mennään sieltä missä aita on matalin. Vanhemmuus on jatkuvaa huolta, huolehtimista, onnea, valtavaa rakkautta ja kiintymystä, ei sen ole tarkoituskaan olla aina helppoa. Me vanhemmat yritetään kasvattaa lapsemme parhaalla mahdollisella tavalla, mutta samalla saamme itse kasvun lahjan lapsiltamme.

Kahden samanikäisen kanssa on omat haasteensa. Nyt pojat osaavat kävellä ja vähän juostakkin. Oma tahto alkaa voimistua ja ymmärrys kasvaa päivä päivältä. Se oma pää alkaa tekemään ratkaisuja ja oppimaan myös seurauksia. Meno on kovaa, mutta toisinaan, tai oikeastaan useimmiten täysin päätöntä. Nyt osataan kiusata veljeä sekä vanhempia ihan tarkoituksella, viedä lelu ja juosta karkuun. On hauskaa, mutta kuitenkin kamalaa kun komennetaan. Kokeillaan rajoja, niin säännöissä kuin omassa motoriikassa. Hermostutaan kun kaikki ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä, raivotaan ja vedetään äxää lattialla. Vedetään vartalo jäykäksi tai veltoksi ja rimpuillaan juuri silloin kun olisi kiire päästä lähtemään. Tämän saa kokea yhdenkin kanssa, monikko vanhemmilla tämä vaan kertautuu niin monella kuin lapsia on sattunut samaan aikaan syntymään. Joskus asiat tapahtuu samaan aikaan, joskus ei. Aina ei kaksi kättä yksinkertaisesti tunnu riittävän. Ero eri-ikäisiin lapsiin nähden on juurikin se, että sinulla on kaksi samassa kehitysvaiheessa olevaa lasta, jotka tarvitsevat samoja asioita usein juuri samalla hetkellä.

Terveiset poikien majaleikeistä.
Nyt kun pojat ovat isompia en julkaise heistä enää kasvokuvia, siksi kaikki kuvat vähän tämmösiä. 

Suurimmat haasteet tällähetkellä on juurikin rajojen kokeilu. Ei siinä mitään, jokainen lapsi kokeilee mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Haastavan siitä tekee se, että rajojen testailijoita on kaksi, joskus samassa paikassa, toisinaan taas kahdessa eri paikassa yhtä aikaa. Kahteen suuntaan meneminen on haasteena muulloinkin kuin rajojen kokeilussa. Esimerkiksi silloin kun olisi päästävä poikien kanssa autolle ilman toista aikuista. Enää en saa kannettua poikia liukkaissa ulkovaatteissa yhtä aikaa, eikä poikien rimpuileminen ainakaan auta asiaa yhtään. Maailma on mielenkiintoinen paikka ja sitä saa ja täytyykin tutkia, aina vaan ei ole aikaa odottaa ja paimentaa lapsiaan samaan suuntaan.  Haasteet jatkuu kaupassa kun etsit tuplille sopivia kärryjä välttyäksesi niiltä vihaisilta katseilta joita sinuun luodaan mikäli olet istuttanut lapsesi ruokakaupan kärryn pohjalle. Ja muutenkin olis ihan kiva sinne kärryyn saada ostokset ilman, että jokaista on ihan pikkusen maistettu. Kaupasta selvittyäsi kohtaat autolla iloisen yllätyksen. Autosi on kahden erittäin tiiviisti oman autosi kylkeen parkkeeratun auton välissä. Ei toivoakaan saada lapsia autoon… hyvä ettei itse joudu ryömimään autoon takakontin kautta (tämä ei ole vain monikkovanhempien ongelma vaan ihan kaikkien). Mutta onneksi näin ei käy ihan aina. Kun lapset kasvaa ja kehittyy moni asia ”helpottuu”.

Vielä toistaiseksi monen asian tekeminen vaatii mukaan toisen aikuisen. Tarkoitan, että enhän mä voi lähteä poikien kanssa esim. uimaan itsekseni tai lähteä vauvajumppaan tai hoploppiin.  Ei tämä mikään mahdottomuus kuitenkaan ole, onhan maailmassa paljon perheitä, joissa on PALJON enemmän lapsia kuin kaksi. Meitä aikuisia on tässä perheessä onneksi myös kaksi ja iltaisin ja viikonloppuisin voidaan tehdä niitä asioita joihin en poikien kanssa itsekseni pysty. 

Tässä yksi kuva 1-vuotis kuvailuista. Kuvastaa hyvin kahteen suuntaan menemistä. Tässä kuvassa olisi tarkoitus olla kaksi lasta istumassa vierekkäin tuoleilla., mutta toista ei näy missään ja tuolitkin on järjestelty uudelleen. Saatiin me lopulta onnistunutkin kuva kolmen aikuisen voimin.

Vaikka haasteita on, jäävät ne ylivoimaisesti kakkoseksi kaikelle sille ilolle ja onnelle mitä kaksoset vanhemmilleen tuovat. Jos ihan alusta lähdetään niin yksi raskaus, kaksi lasta. Ei tuo tuplaraskaus kovin helppoa ainakaan mun kohdalla ollut, mutta se on jo kärsitty. Raskauden haasteista ja syntymän jälkeisen ajan tuskista on selvitty. Nyt mulla on kaksi ihanaa lasta joiden kasvua, kehitystä ja touhuja on ilo ja onni seurata. On ihanaa nähdä kahden pienen hymy, saada heidät nauramaan ja huomata kuinka meidän vanhempien lisäksi ilahduttavat myös toisiaan. Heillä on toisensa, turva toisistaan ja vanhemmistaan,oma kieli jota vain he ymmärtävät, heillä on sellainen yhteys mitä ei varmasti kukaan muu voi edes ymmärtää. He saavat kasvaa ja kehittyä yhdessä toisiaan tukien. Vaikka päivän aikana tappelvat useat kerrat keskenään, niin kyllä myös halaillaan, ollaan lähekkäin, leikitään, jekutellaan ja tehdään yhteistyötä. Uskon, että minulle itselleni on ollut helpompaa jättää pojat myös muille hoidettavaksi kun tiedän, että heillä on toisensa. Nukkumaan mentäessä riittää, että peittelen, suukotan ja toivotan kauniit unet. Jos uni ei heti tule, juttelevat pojat toisensa uneen. Toisinaan jutustelu on melkoista räkättämistä, mutta on ihana kuunnella kun toisilla on hauskaa. Vaikka heillä on toisensa, tarvitsevat kuitenkin vanhempiensa tukea, turvaa, läheisyyttä ja rakkautta aivan kuten perheen ainoatkin lapset. Mulla on sylin täydeltä rakkautta, se rakkaus halaa, suukottaa ja koskettaa lämpimästi. Eikä mua haittaa yhtään antaa ja saada se rakkauden määrä tuplana. Halimisen lisäksi menoa ja touhua riittää ihan koko päiväksi. Ei tässä tarvitse hirveesti pyrstöllään istua, eli on tässä liikunnallisetkin edut :D

Olen tuplavanhemmuuden myötä tutustunut ihmisiin, joita en todennäköisesti olisi tavannut ilman poikia ja olen saanut kuulla monia uskomattomiakin elämäntarinoita. Ihmiset tulevat juttelemaan, kertovat omia kokemuksiaan ja jopa murheitaan. Minusta sekin on rikkaus. Tosin jos olen pikaisella kauppareissulla en ole kovinkaan innokas jutustelemaan, mutta muuten ei mua yhtään haittaa pysähtyä, jutella, kuunnella ja oppia uutta.

Näitä haasteiden ja onnen listoja vois jatkaa varmasti loputtomiin.

Minulle on normaalia, että täällä touhuaa kaksi samanikäistä lasta. Perheenlisäystä ei olla jatkoon suunniteltu, mutta pakko myöntää, että itselleni ajatus yhdestä vauvasta on jopa hieman pelottava. Sitä tottuu siihen omaan elämäänsä ja on vaikea kuvitella muuta, kaikki uusi on hyppy tuntemattomaan.

Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus saada kaksi lasta yhtä aikaa. Joillekin ajatus voi tuntua hurjalta, mutta paljon enemmän tämä on mahtavaa. Ei sitä osaa kuvitella ennen kuin itse kokee. Koen olevani etuoikeutettu saadessani näin suuren lahjan. Jos sinulla on, tai odotat kaksosia, sanon isosti ONNEA! Kaikki se mikä saattaa olla tuplasti rankempaa, on myös tupla määrä kokemuksia, iloa, onnea ja rakkautta. Saatat jopa sen sillointällöin kohtaamasi riittämättömyyden tunteen lisäksi tuntea itsesi erittäin vahvaksi, mahtavaksi super ihmiseksi !