sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ketjureaktio

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että kaikki menee päin persettä? Minusta tuntuu….

Kello on kaksi iltapäivällä, olen pakannut poikien tavarat jumboreissua varten. On sovittu, että menään junalla Tikkurilaan, josta hypätään miehen kyytiin ja ajellaan ostoksille. Päätän, että kolmelta ollaan kävelemässä juna-asemalle. Meillä on tunti hyvää aikaa,syötän pojat ja vaihdan itselleni vaatteet.

Meidän muruset on reippaita poikia syömään, eihän siihen hommaan mene kuin vartti…. jos ei lasketa mukaan tämänkertaista kaaressa päin seinää lentävää lautasta, joka matkallaan saa aikaan kauniin sosekuorutuksen keittiöön. Ei riitä, että sosetta on jo yhdessä seinässä, lattialla, pöydällä ja syöttötuoleissa, lisäksi soseella leikitään ruokasotaa, jolloin myös kaksi poikaa ja toinenkin seinä on ytäpäältä soseessa. Uudet sapuskat kehiin, jotta jotain menisi vatsantäytteeksikkin. On aivan turhaa yrittää siistiä poikia talouspaperilla, joten kannan pikkuherrat kylpyhuoneeseen, riisun, suihkutan ja kiedon pyyhkeisiin. Ensimmäinen herra käsittelyyn, kuivataan ja laitetaan vaippa. ”Valmis” veijari ulos kylppäristä ja suuri luotto siihen ettei tie vie keittiön sosehelvettiin. Nappaan kylppärin lattialla pyyhkeensä märäksi leikkineen kundin kuivumaan, etsien samalla kuivaa pyyhettä. Viimein mulla on kaksi puhdasta vaippahousua… tai sitten ei. Tie ei ollut vienyt keittiöön, koska matkalta löytyi jotain paljon mukavampaa… KAKKAA! Eteisen lattialla istui poika pois revityn vaippansa kanssa taputtelemassa iloisena vaipan sisältä löytynyttä tavaraa…. Kakkakäsi kylppäriin, eteisen siivous samalla estellen toista sotkemasta itseään. Uusi peseytyminen ja vaipan lisäksi päälle vaatteet molemmille.

Noin, enään keittiön siivous, vaatteiden vaihto itselle, ulkovaatteet pojille (onneksi Suomen kesä on niin kovin lämmin, että kesällä ”ei” tarvitse moista tehdä), pojat rattaisiin ja kipitys junalle. 

Onneksi pojat leikkii tyytyväisenä keskenään silläaikaa kun itse riehun keittiössä rätin kanssa. Viimeinen pyyhkäisy ja valmista!!! Samalla sekunnilla kuuluu kova räminä ja tajuan jättäneeni kylpyhuoneen oven auki. Pyykkiteline oli kaatunut, mutta helpotukseksi kumpikaan touhuaja ei jäänyt sen alle, HUH! Taas muistin, että jos leikit sujuu turhan hiljaisesti, jokin on pielessä… pojilla oli asiat oikein hyvin, sen verran iloinen naurunkäkätys alkoi kun näin sen kaaoksen (mua ei naurattanut yhtään)… Kaikki, siis aivan KAIKKI mikä kylppäristä irti lähtee, oli levitetty pitkin lattioita… vaippoja (onneksi puhtaita sellaisia), pyykkejä, rasvapulloa, lattialastaa, puhdistuspyyhkeitä, pyyhkeitä yms. Nyt ei ole enään aikaa siivota, joten potkin ovesta pursuilevat tavarat kylppärrin, nostan veijarit eteiseen ja piilotan sotkun kiinni laitetulla ovella.

Pojille ulkovaatteet pikaisesti päälle ja menoksi. Mutta EI, liian helppoa. Kaikki on valmista kun huomaan toisen murusen punoittavan naaman ja kuulen murinaa ja ähinää… se on tietään ulos tekevä kakka…. poika pois rattaista, ulkovaatteet pois, housut pois, body auki, vaippa pois, peppupesu, uusi vaippa, body kiinni, housut jalkaan, ulkovaatteet päälle ja jos nyt pääsätis lähtemään. Ai mutta koira äkkiä pissalle ja sitten mennään. Ollaan pahasti myöhässä, ajattelin, mutta kappas, kello on tasan kolme, ollaan siis aikataulussa.

Painelin junalle hirmuista vauhtia. Asemaliturilla huokaisen, ehdittiin vielä kaiken tämän jälkeen junaankin, MAHTAVAA!!!! Joskin mahtavampaa olisi ollut jos saapuva juna olisi ollut jotain muuta kuin vanha!!! Kun ei tuo meidän panssarivaunu mahdu moiseen historialliseen kulkuneuvoon, joudutaan odottamaan seuraavaa.. no ei se ole kuin kymmenen minuuttia. Tämän kymmenen minuutin aikana katsoin jalkojani, mulla oli mustat sukkahousut aivan täynnä valkoista koirankarvaa, eikä tietenkään mukana sellasta karvanpoistaja teippirullaa… samassa tajuan, etten vaihtanut vaatteita. Mulla on päällä jotain räjähtänyttä, soseista ja todella hikistä (kiitos aiemman puuhastelun), hiuksetkin on harjaamatta, ne muutamat, jotka ovat vielä jäljellä… Ei voi mitään, olen pienten kaksosten äiti, mulla on kai oikeus näyttää tältä. Sentään tälläkertaa mun kengät on samaa paria.

Lopulta selvittiin jumboonkin, eikä kukaan tainnut luoda muhun edes sääliviä katseita.. Toisaalta harva edes huomaa mua, ne katsoo vain poikia ja pojat hymyilevät katsojille takaisin. Ja ne jotka huomaavat minut, kauhistelevat vain mun pienuutta, miten olen selvinnyt raskaudesta ja synnytyksestä…Mutta hei, tämä on oikein hyvä näin.

Ja koska kaikesta täytyy löytää ne positiiviset puolet niin sainpahan aiheen mistä kirjoittaa sekä hien pintaan ilman juoksulenkkiä tai salitreeniä. Siivosin myös myöhemmin sen kylppärin siistimmäksi mitä se oli ennen kaaosta. JA mkä parasta, tunsin itseni taas vaihteeksi superihmiseksi! Tsemppiä kaikille kohtalotovereille, äideille, iseille, isovanhemmille, lastenhoitajille jne.

Ps. Teininä mulla oli vanhemmuudesta paljon karumpi kuva mitä tämä on oikeasti ollut. Tämähän on aivan mahtavaa, joskin myös raskasta. Teininä kuitenkin mietin, että miksi niin moni pienen lapsen äiti kulkee ihmistenilmoilla kulahtaneissa vaatteissa, hiukset takussa ja naama luonnontilassa. Kun minusta tulee joskus äiti, aion laittaa itseni nätiksi joka päivä. On siistit vaatteet ja meikit viimisenpäälle. Nyt sanon teiniminälle vain että Mietippä uudelleen…..





torstai 23. heinäkuuta 2015

Häähulinaa

Jos nyt saisi blogin herätettyä jälleen henkiin. Hiljaista on ollut ja se on johtunut pitkälti hääjuhlien järjestelyjen ja poikien hoidon aiheuttamista kiireistä. 

Mentiin naimisiin reilu vuosi sitten, mutta pallomahana en sillon jaksanut merkkipäivää juurikaan juhlistaa. Päätimme juhlia häitämme myöhemmin. Nyt oli siis aika juhlia ja saada avioliitollemme siunaus.

Juhla oli erittäin onnistunut, rento, mukava ja hauska. Toivon, että myös kaikki ystävät ja sukulaiset viihtyivät. Voisin kirjoittaa pitkän jutun häiden järjestämisestä, mutta pidän tämän kerrankin lyhyenä ja jätän moiset väliin. Lyhyesti sanottuna hommaa riitti ja viimehetken muutoksiakin tuli, mutta kaikki saatiin hoidettua ja juhlat juhlittua. Olisin varmasti nauttinut tuosta kaikesta askartelusta ja järkkäilystä paljon enemmän, jos aikaa touhuta olisi ollut enemmän. Kaikki poikien päiväuniajat ja monet illat käytin monenmoiseen hääpuuhaan, mutta pakko sanoa, että oli se kaiken arvoista. Uskon, toivon ja luotan siihen, että häitä juhlitaan vain kerran elämässä ja siksi niitä myös pitää ja saa juhlia kunnolla!

Häihin uppoaa myös yllättävän paljon rahaa. Meistä kumpikaan ei ole luksusta vaativa ihminen.. tai miten luksuksen nyt kukakin määrittelee. Tarkoitan, ettei kummallakaan ollut mitään kovin suuria vaatimuksia juhlan suhteen. Tärkeintä oli saada tärkeät ihmiset juhlimaan kanssamme jonnekkin mukavaan paikkaan. Ihmiset tekee juhlan, ei koristukset ynnä muut. Kuitenkin sitä rahaa vain menee.. on ruokaa, juomaa, kukkasia, koristeita... lista tuntui loputtomalta. Meidän talouden ylläpitämiseksi ei voitu järjestää mitään valtavan isoja häitä. Vieraslistan tekeminen olikin ehkäpä se haastavin juttu koko juhlassa. Ketkä kutsutaan ja ketkä joudutaan jättää kutsumatta. Toivon, ettei kukaan loukkaantunut jos ei kutsua häihimme saanut. Meidänkin on pakko elää vielä juhlien jäkeenkin.





Tässä joitakin askarteluja. Kutsuja tehtiin yhdessä miehen siskon ja minun äidin kanssa. Koneella värkkäilin kutsun sisäosan, ohjelma ja menukylttien tekstit sekä paikkamerkkeihin jokaiselle omanlaisen "kuvion". Meillä oli juhlassa melko paljon kierrätysmateriaalia. Paikkamerkit tein pilttipurkkien kansista. Lakkasin korkin sisäpintaan tulostetut nimilaput. Jokaisella luki nimen lisäksi häntä itseään kuvaava adjektiivi, joka alkoi nimen alkukirjaimella. Pöydissä ei hääkarkkeja ollut, sen asian ajoi nämä paikkamerkit, jotka toimivat samalla myös magneetteina. Pöytiin tuli koristeiksi myös erikokoisia pilttipurkkeja kynttilälyhtyinä, sekä isompia kierrätyslasipurkkeja kukille.



Vasemmalla yläkulmassa näkyy nuo koristellut pilttipurkit ja isompi lasipurkki. Lasipurkin pohjalle laitettiin valkoisia kiviä ja veteen kellumaan germiini. Menu/Ohjelmalaput tulivat pystyyn koivuhalkoihin, joita mun isä meille sahaili.

Häälahja pyydettiin rahana... Se on jotenkin hirveän vaikea pyytää ihmisiltä rahaa, tulee olo, että kerjää. Tärkeintä meille oli saada ihmiset paikalle, se oli paras lahja ikinä. Sen vaan tietää, että ihmiset haluavat muistaa jotenkin (itse ainakin aina haluan). Ei kuitenkaan haluttu, että meille tuodaan lahjaksi tavaraa, sitä on jo aivan riittävästi. Ja koska halutaan päästä yhdessä matkustamaan, tulee raha tarpeeseen. Kaikki lahjarahat säästetään siis yhteiseen matkaan. Matkalle ei päästä nyt heti miehen lomien vuoksi ja pakko myöntää, että ehkä sinne häämatkalle on kiva mennä ihan kahdestaan. Odotellaan vielä hetki, että pojat kasvaa ja voidaan jättää hoitoon useammaksi päiväksi peräkkäin. Ei siis huolta juhlakansa, lahjanne käytetään siihen mitä ollaan toivottu. Varmasti matkasta tulee tännekkin juttua kunhan sinne ensin selviydytään.

Iso kiitos kaikille, jotka olivat tekemässä päivästämme ikimuistoisen, se oli meille erittäin tärkeää. Olette rakkaita.